tiistai 25. helmikuuta 2014

Kirjaesittelyssä Katri Manninen - Minä Onnistun

Pidän todella paljon erilaisista hyvinvointiin liittyvästä kirjallisuudesta. Kirjaston nettisivuja selaillessani silmiini osui kirjailija Katri Mannisen teos Minä Onnistun (2010). Katri Manninen tunnetaan muun muassa yhtenä Salattujen Elämien käsikirjoittajista. Lisäksi hän on kirjoittanut ja tehnyt käsikirjoituksia moniin nuortenkirjoihin, romaaneihin, elokuviin ja tv-sarjoihin. Melkoinen monitaituri siis kyseessä.




Kuuntele kehoasi, voi paremmin

"Mielen ja kehon toimiva yhteys on avain hyvään oloon. Tyytymättömyys oman vartaloon, tuloksettomat laihdutusyritykset, omien tunteiden hautaaminen tai jatkuva alakulo voivat johtua siitä, että yhteys omaan kehoon on unohtunut. Katri Manninen opastaa kuntelemaan omaa kehoaan niin arjen keskellä kuin elämän merkittävissä tilanteissakin. Katri kertoo, kuinka hän opettelemalla tuntemaan paremmin itseään toipui masennuksestaan ja kohensi itsetuntoaan. Kirjassa käsitellään muun muassa kehonkuvaa, laihduttamista, tunteita, rakastumista, intuitiota ja sairauksia. Kirja tarjoaa konkreettisia työkaluja vahingollisten elämäntapojen muuttamiseen, oman mielen hallintaan sekä elämänlaadun parantamiseen."


Omia mietteitä kirjasta:

♥ kattavasti käsitelty eri osa-alueita

♥ helppoja ja konkreettisia ohjeita erilaisten harjoitusten tekemiseen

♥ yksinkertaisesti kirjoitettua tekstiä: helppo ja nopea lukea sekä ymmärtää

♥ Katrin omakohtaiset kokemukset: rohkeus avautua omasta elämästään ja kokemuksistaan kaikille

Pidin todella paljon siitä, että teksti oli niin helposti lähestyttävää. Asiat oli selitetty todella yksinkertaisella tasolla, joka teki lukemisesta hyvin miellyttävää ja helposti ymmärrettävää. Kirja oli jaettu selkeisiin osa-alueisiin, joten koko kirjaa ei ole pakko lukea, vaan voi valita itseään askarruttavat aiheet. Huomasin oivaltavani paljon uutta itsestäni ja omien tuntemusteni käsittelemisestä. Kirjan loppupuolella on käyty läpi erilaisia työkaluja läsnäolemiseen: muun muassa rentoutumista, meditaatiota ja visualisointia. Näistä asioista haluan vielä ehdottomasti tulevaisuudessa lukea lisää. Lisäksi kirjan lopussa oli kattava lista hyvinvointialan kirjallisuudesta, josta varmasti saa napattua seuraavan kirjavinkin!

Tässä kirjassa on varmasti jokaiselle jotakin mielenkiintoista ja se saa ehkä ajattelemaan arkeasi ja itseäsi hieman uudella, erilaisella tavalla. Suosittelen lämpimästi lukemaan :)

♥ Tiia



sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Treeniviikko 3

Kolmas treeniviikko on takana. Kropassa alkaa hiljalleen näkyä pikku muutoksia. Varsinkin käsissä alkaa näkyä jo vähän muotoja ja PT:n mukaan selässäkin, Jeee! Lisäksi jalkojen voima kasvaa tasaisesti viikosta toiseen ja jalkaprässiin saa heitellä enkkoja joka viikko, aika hieno juttu! Olisi pitänyt aikaisemminkin vaan rohkeasti heittää lisää painoja kehiin.

Ruokailut on sujuneet yllättävän helposti, koska mitään gramman tarkkoja määriä mulle ei ole laitettu ja saan syödä tosi reilusti, koska lihasta yritetään kasvattaa. Vähän haasteita on tuottanut loppuviikon kotikaupunki kyläily, mutta onneksi sain luvan syödä vähän herkkujakin tarpeen tullen. Olen kuitenkin pysynyt kaidalla tiellä, jollei ihan pienen pientä masaliisan (eli mokkapalan) palaa lasketa. Pieniä plussakaloreitahan tässä haetaan, mutta mielelläni otan ne puhtaasta ravinnosta ja ihan ilman valkoista sokeria! :)


                                                                       kuva täältä

Vielä yksi viikko treenataan normaalisti, sitten on välissä kevyempi palautusviikko, jonka jälkeen vaihdetaan vähän ohjelmaa. Uudessa ohjelmassa kaksijakoinen treeni muuttuu kolmijakoiseksi, ja salitreenejä lisätään yksi lisää eli neljään viikkokertaan.

                                                                         kuva: täältä

Viikon treenit:

maanantai: PT:n kanssa sali: yläkroppa + vatsa
tiistai: kävely 5km
keskiviikko: sali, jalat + selkä
torstai: lepo
perjantai: sali, yläkroppa + vatsa
lauantai: 7km juoksu
sunnuntai: lepo, venyttely

Miten teidän treenailut ja ruokailut ovat sujuneet? 

♥ Tiia

tiistai 18. helmikuuta 2014

Vinkkejä jaksamiseen

Neljä tenttiä kahden viikon sisään, kasapäin deadlineja, työvuoroja, treenejä. Liian vähän unta, liian paljon tekemistä. Kuulostaako tutulta? Tämän näköistä on mun elämäni tällä hetkellä, tai oikeastaan se on ollut sellaista jo vähän pidemmänkin aikaa. Tykkään siitä, että on paljon tekemistä, mutta kaikella on silti rajansa. Loputonta ylikuormitusta ei ihminen jaksa, ei fyysisesti eikä henkisesti. 

Olen itse tiedostaen valinnut "kiireisen" elämän. Suoritan tutkintoni hieman tavallista nopeammin ja se vaatii opiskelun puolelta melkoista tahtia. Töitä teen, koska opiskelijana tarvitsen rahaa ja koska olen huono sanomaan EI! Sen olen ilmeisesti oppinut äidiltäni, joka painaa duunia seitsemänä päivänä viikossa, onneksi mun ei ihan niin usein tarvitse. Toisaalta tämän hetkinen ykkösduunini on opiskelu, jota kyllä teen, tai ainakin ajattelen sen seitsemän päivää viikossa, välillä ihan kellonkin ympäri. 

Uskon että siellä ruudun toisella puolella on paljon opiskelijoita.. ei ole väliä oletko yläasteella, lukiossa, ammattikoulussa, ammattikorkeassa tai yliopistossa, kaikissa kouluissa on omat hommansa, eikä työmääriä voi vertailla keskenään. Lisäksi jokaisella opiskelijalla on omat tavoitteet, asenteet ja motivaatiot opiskelua kohtaan. Jos sinulla on ongelmia aikataulutuksen ja jaksamisen kanssa, tässä muutama helppo vinkki helpottamaan arkeasi:

  • Tee itsellesi viikkoaikataulu. Kirjaa viikonlopun aikana ylös tavoitteesi seuraavan viikon jokaiselle päivälle. Jos haluat olla oikein täsmällinen, voit tehdä jopa tuntiaikataulun. Näin tiedät missä sinun pitäisi olla minäkin päivänä ja mitä asioita sinun tulisi saada päivän aikana hoidettua. 

  • Riittävä määrä unta on ihan ykkösjuttu! (terveisin uniongelmainen) Yön aikana aivot saavat lepoa ja kroppa kerää energiaa seuraavalle päivälle. Jos treenaat aktiivisesti suurin osa kehon palautumisesta tapahtuu yön aikana. Tunti telkkarin katsomista vai tunti enemmän unta? Ehdottomasti jälkimmäinen. Ihmisestä riippuen tarvitset unta noin 7-9 tuntiin yössä. 

  • Tee asioita joista nautit. Vaikka olisit miten kiireinen, löytyy päivästä ihan varmasti vaikka 30 minuuttia, jolloin voit tehdä asioita, joista oikeasti tykkäät. Saat ajatukset hetkeksi muualle ja kroppa ja mieli rentoutuvat. Itse tykkään muun muassa: lukea, kirjoittaa, venytellä, kuunnella hyvää musiikkia, käydä pienellä happihyppelyllä, uppoutua Instagramin maailmaan, soittaa kaverille... listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. 

  • Tentti lähestyy: aloita lukeminen vähintään kaksi viikkoa ennen. Tee lukuaikataulu, jaa tenttialue pienemmiksi osiksi, jolloin se ei tunnu niin hankalalta ja laajalta. Kirjoita omia muistiinpanoja, lue ääneen, tee ideakarttoja, pyydä ystävää/vanhempia tenttaamaan. Itse kirjoittelen usein pieniä muistisääntöjä, jotka auttavat muistamaan pidempiä listoja ja hankalia termejä. 

  • Syö hyvin ja säännöllisesti. Omalla kohdallani terveellinen ja ravintorikas ruokavalio ovat ihan ykkösjuttuja. Kroppa reagoi heti tiettyihin ruoka-aineisiin ja olenkin minimoinut näiden aineksien käytön pois lähes kokonaan. Samoin ruokailujen säännöllisyys, olisi hyvä syödä 3-4 tunnin välein. Näin verensokeri pysyy tasaisena ja tunnet itsesi energiseksi koko päivän ajan. Muista syödä paljon kasviksia jokaisella aterialla. Lisäksi olisi tärkeää juoda vettä noin 2 litraa päivässä.



Toivottavasti näista yksinkertaisista vinkeistä oli apua jollekulle. 

Seuraavassa jutussa aion esitellä teille kirjan jota luen tällä hetkellä. Olen vasta alkuvaiheessa lukua, mutta uskon, että tästä kirjasta saan lisää kivoja ja helppoja vinkkejä, jotka voin sitten jakaa teidän kanssanne. 

♥ Tiia






sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Week 7 exercise

Tämän viikon liikkumiset:

                                                     maanantai: sali, jalkatreeni PT:n kanssa
                                                     tiistai: lepo
                                                     keskiviikko: sali, ylävartalo + vatsat
                                                     torstai: Body balance
                                                     perjantai: sali, jalkatreeni
                                                     lauantai: 1 h hölkkä-kävely
                                                     sunnuntai: lepo, venyttely


kuva täältä


♥ Tiia

perjantai 14. helmikuuta 2014

Top 3 pakaraliikkeet

Lupailin kertoa teille vähän enemmän tietoa treenailuistani. Ajattelin aloittaa jalkatreenistä ja listata teille top 3 suosikkiliikettäni. Kaikki jalkapäivänä tehdyt liikkeet ovat tosi yksinkertaisia ja kuormittavat monipuolisesti eri jalkojen osia. Tärkeää on tehdä liikkeet oikeilla tekniikoilla ja laittaa riittävästi painoa, jotta kehitystä voisi syntyä.

Liike numero 1, se perinteinen jalkaprässi.
Paino koko jalalle, jotta myös pakara on töissä.

kuva täältä

kuva täältä

Liike numero 2, kyykky vapaalla tangolla. 
Tärkeää että paino jalan takaosassa, keskikroppa tiukkana.
Nousuvaiheessa muista puristaa pakaroita yhteen.

kuva täältä

kuva täältä

Liike numero 3, liikkuva askelkyykky vapaan tangon kanssa.
Tähän liikkeeseen mulla on viha-rakkaussuhde. Syke nousee niin saakelin korkealle ja vikalla kierroksella tuntuu, että jalat pettä altaa, mutta kun taistelee loppunasti on fiilis ihan mahtava ja voin kertoa, että hiki virtaa ja jalat tärisee. Huippua!

kuva täältä

Siinä kolme ehdotonta lempparia! Mielenkiinnolla odotan millaisia tuloksia saadaan aikaan. Saako tämä peppu lisää pyöreyttä ja kiinteyttä, toivotaan toivotaan..

Ihanaa viikonloppua ja mahtavaa ystävänpäivää kaikille!:)
♥ Tiia

torstai 13. helmikuuta 2014

Dreaming of Spring

Tämän kaiken ihanan harmauden ja loskan keskellä on kiva unelmoida keväästä ja etenkin siitä, että pian saa taas pukeutua vähän vapaammin ja rennommin. Olisi ihanaa, jos olisi aina niin lämmintä, ettei tarvitsisi pukeutua Michelin ukoksi kolmen kerroksen alle. Voin sanoa, että vaikka paljon vaatteista ja pukeutumisesta pidänkin, usein talvella mukavuus ja se, että on lämmin menee tyylikkyyden edelle. Lämpimän peiton alta noustessa kaivan kaapista sen ensimmäisen lämpimän neuleen, jonka käteeni saan. Surullista mutta totta, hah. Seuraavissa kuvissa päästään kuitenkin fiilistelemään joitain vähän tyylikkämpiä, mutta silti rentoja asukokonaisuuksia. 



kuva täältä

Ihana värikäs bleiseri, mustat housut ja korkkarit, toimii!

Rakastan erilaisia hattuja, muutenkin kokonaisuus on rento, mutta chic.
kuva täältä


kuva täältä

Yksi ehdoton ostos ensi keväälle ovat boyfriend farkut. Näyttävät superkivoilta siistin yläosan ja korkkareiden kanssa.

Mun puolesta Iltasanomien ennustus saisi pitää paikkansa ja kevät voisi tulla vaikka än yy tee NYT!

♥ Tiia

maanantai 10. helmikuuta 2014

Last Days

Viime aikoina on arkeeni kuulunut seuraavanlaista..


♥ Hotelliaamupalaa hyvän ystävän kanssa ♥ Menossa kouluun ♥ kotihengailua ♥ Ikuinen Conssi rakkaus♥


♥ Pakollista pullistelua ennen treenejä, hah ♥ Niitä hiilareita, bataattia lisätty ruokavalioon, ps. kaikki prodet löytyy porkkana-bataattikasan alta, hups ♥ Aamupala sängyssä ja yksi lempiblogeista ♥ minä, meikä, selfie.. mitä niitä nyt oli


♥ Meikä taas ♥ asusteita: rannerenkaat H&M, kello Esprit, sormus Ben Bridge ♥ Yhden päivän vaatetus, paita & Statement kaulakoru GinaTricot ♥ Hmm.. okei, ehkä tää mun pärstä alkaa nyt riittää.

♥ Tiia

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

The Biggest Loser

Huomio! Älä lue alla olevaa tekstiä ellet halua vielä tietää  jenkkiversio Suurimman Pudottajan 15. tuotantokauden voittajaa.

Olen huomannut sosiaalisessa mediassa puhuttavan paljon tuoreimman Suurimman Pudottaja kauden voittajasta Rachel Fredericksonista. Tämä 24-vuotias nainen pudotti painostaan hurjan nopeasti melkein 60% ja voitti ansaitusti Suurimman Pudottajan tittelin. Rachelin lähtöpaino oli 117,9 kiloa ja finaalissa painoa oli 47,6 kiloa, pituutta Rachelilla on noin 165 cm. Aika  mieletön reilun 70 kilon pudotus siis takana.


 kuva täältä

Tämä muodonmuutoshan on ainakin ulkoisesti ottaen upea ja todistaa, että kovalla työllä ja päättäväisyydellä todellakin saadaan muutoksia aikaan. Toisaalta ollaan kritisoitu onko näin nopea painonmuutos terveellistä ja hyväksi  keholle ja mielelle. Rachel on myös saanut paljon negatiivisia kommentteja ulkonäöstään ja eräiden mielestä hän meni liian pitkälle ja kärsii nykyään syömishäiriöstä. Ovatkohan nämä vain kateellisten ihmisten kommentteja, vai mahtaako kommenteissa olla totuuden siemen? Rachelin omien sanojensa mukaan hän ei ole koskaan tuntenut oloaan näin mahtavaksi ja on innoissaan siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan! 

Vaikka Suurin Pudottaja on yksi lempiohjelmistani ja todella inspiroiva, olen alkanut miettiä onko ohjelmassa tapahtuma painonpuutos oikeasti järkevää ja turvallista. Tiedän, että mukana on liikunnanalan ammattilaiset, lääkärit ynnä muut, mutta miten he pystyvät valvomaan kilpailijoita siinä vaiheessa, kuin nämä palaavat leiriltä kotiin. Tuskin mitenkään? 


 kuva täältä

Ymmärrän että kyseessä on kilpailu, jossa tavoitteena on pudottaa mahdollisimman paljon painoa lyhyessä ajassa. Olen huomannut katsomieni kausien kuluessa kahdentyyppisiä kilpailijoita. Toiset ovat onnessaan, kun löytävät terveelliset elämäntavat ja keinot saada painoa pudotettua turvalliseen, tasaiseen tahtiin, ja toiset kisaavat mielessään vain voitto. Tottakai uskon, että myös terveellisyys  ja hyvä olo on heille tärkeää, mutta joistain kilpailijoista on huokunut pakkomielteisesti kisan voittaminen. Uskon, että tälläinen pakkomielteisyys voi lopulta johtaa syömishäiriöihin, mielenterveysongelmiin, tai jopa painon takaisin saamiseen. 

En ole nähnyt kyseistä tuotantokautta, enkä tiedä Rachelin taustoista mitään ja kaikki teksissäni esittämät asiat ovat vain omia mielipiteitäni ja ajatuksiani. Mielestäni on vain mielenkiintoista miettiä, miksi juuri hänestä nousi niin iso kohu, onhan aikaisempinakin tuotantokausina pudotuslukemat ja muodonmuutokset olleet huikeita. Täytyy sanoa, että itsekin aloin hieman kyseenalaistamaan ohjelmaa ja sen toimintatapoja, vaikka tiedän että Suurimman Pudottajan alkuperäinen idea on saada sekä kilpailijat että katsojat inspiroitumaan, sekä saamaan tietoa ja löytämään keinoja painonpudotuksen ja liikunnan haasteisiin. Mennäänkö siinä kuitenkin liian pitkälle, tai voisivatko ohjelman toimintatavat olla erilaisia?

Mitä mieltä olette Rachelin muodonmuutoksesta ja itse Suurimmasta Pudottajasta?

Lisää aiheesta voit lukea ja katsoa esimerkiksi täältä.


♥ Tiia



perjantai 7. helmikuuta 2014

Eka viikko treenejä takana

 Heippa ihanat!

Viime viikolla lupailin kirjoitella, että miten treenit valmentajan kanssa lähtevät käyntiin. Nyt on eka viikko takana ja fiilikset ovat seuraavanlaiset. Miksi, oi miksi ihmeessä en ole hommanut valmentajaa aikaisemmin? Nämä fiilikset pääasiassa siksi, että omassa tekniikassa on ollut ihan hurjasti korjattavaa ja parannettavaa, ei ihme etten ole saanut haluamiani tuloksia aikaiseksi.

Itse salitreenejä on takana nyt neljä. Kaksi valmentajan kanssa ja kaksi itsenäisesti. Lisänä jonkun verran aerobista ja kehonhuoltoharjoitteita. Fiilis on ollut tosi motivoitunut ja olen vetänyt kaikki treenit tosi hyvällä mielellä. Odotan jo innolla ensi viikon yhteistreenejä, jolloin päästään korjaamaan tekniikoita entisestään ja treeni tosiaan menee perille ja näin saadaan tuloksiakin aikaiseksi.









Ruokaa on saanut syödä niin paljon, että nälkä ei tosiaan ole ja hiilihydraatteja tulee syötyä jonkun verran enemmän kuin ennen. Treenaan ekat neljä viikkoa kaksijakoisella ohjelmalla kolme kertaa viikossa, lisäksi aerobiset + kehonhuolto. Kävin hakemassa uusia protskujauheita ja tuo yllä oleva Scitecin Whey tulee olemaan ainut lisäravinne, jota tulen seuraavan kolmen kuukauden aikana käyttämään, ei siis suuria muutoksia siltä osin. Vielä ei tietty kropassa ole näkyvissä mitään erikoisempia muutoksia, mutta mieli on tosi hyvä ja tästä on huippuhyvä jatkaa eteenpäin!:)

♥ Tiia 


tiistai 4. helmikuuta 2014

Thoughts of the day


  kuva täältä
                                            kuva täältä

kuva täältä

♥ Tiia

lauantai 1. helmikuuta 2014

Healthy food ideas

 Vaikka en enää vanhemmiten niin nautikaan talvesta ja kovista pakkasista, niin täytyy olla kiitollinen kuinka mielettömän kauniilta Suomen luonto näyttää talvisaikaan. Lisäksi olen huomannut miten pikkuhiljaa päivät ovat pidempään valoisempia, kyllä se kevät sieltä saapuu.. 

Ajattelin näyttää teille lisää vinkkejä yksinkertaisiin, mutta maukkaisiin aamupaloihin, lounaisiin ja illallisiin. Reseptejä tulossa myöhemmin. 































Lisää vinkkejä löydät Instagramista nimimerkillä tiiasu :)

♥ Tiia